maanantai 24. joulukuuta 2012

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Etäpäivä

Minkä taakseen jättää sen eestään löytää, eli kannattiko jättää se tuta lukematta?

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Fiininä

Menimme tänään syömään hotelli Saagan a la carte-ravintolaan, joten jaksoin jopa laittautua. Aiemmilta vuosilta oli positiivisia kokemuksia, jotka saivat jatkoa tänäkin vuonna.

lauantai 8. joulukuuta 2012

Suksia

Ylläs pisti pahintaan tänään, huipulla oli sekä kauhea sumu että tuuli. Alkuun huvittelimme K2:sen testikeskuksen suksilla, missä menikin melkein pari tuntia. Testasin superglideja ja brightsideja, jotka molemma oli oikein kivoja. Brightsidet ovat omia suksiani leveämmät ja sellainen fiilis jäi, että vastaavat voisi ehkä päiväksi vuokrata tammikuussa St. Antonissa. Testasin myös yhdet K2:n twintipit ja kokeilin laskea takaperin. Eihän se kahdessa laskusa ruvennut sujumaan, mutta näistäkin voisi vastaavat jonkun kerran vuokrata.

Lounaan jälkeen palasin omien, valitettavasti sokkoina ostetuiden, Atomicin Affinity Stormien pariin ja onnekseni ne tuntuivat hyviltä myös testisuksien jälkeen! Erittäin jees ostos, näillä pärjään varmasti useamman vuodet!

perjantai 7. joulukuuta 2012

Ylläs

Kaikkien vastoinkäymisten jälkeen pääsin perille Ylläkselle. Fiilis näkynee naamasta.

Katsokaa mulla on ostoskassi-postaus

Ajattelin, että oon ihan hassu kun menin kysymään Helsinki-Vantaan Lumin liikkeestä Supermarket XL-laukkua mustana, kun ei niillä maanantainakaan ollut. Mutta enpä ollutkaan! Täältä siis kirjoittelee uuden laukun tyytyväinen omistaja. En viittinyt ottaa vielä käyttöön, kun haluan vielä sovittaa että läppäri varmasti mahtuu tonne hyvin. En tajua miksi en sovittanut sitä läppäriä maanantaina, mutta aina ei voi mennä ihan putkeen.

Muihin kuulumisiin liittyen sain juuri teksiviestin Norwegianilta, että lentoni on 20 min myöhässä. Eihän se paljoa ole, mutta keskiviikon kahdeksan tunnin odotus Arlandassa on sen verran hyvin muistissa, että eipä paljoa naurata. Onneksi on uusi laukku lohduttamassa!

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Talvi yllätti (lisää vapaavalintainen substantiivi)

Kuten kuvasta näkyy, täällä Tukholmassa on niin paha lumimyrsky (eli ei), että Arlandan kenttä täytyi sulkea. Toivottavasti tokenevat tässä aamupäivän aikana, haluaisin kovasti päästä lähtemään tänään kohti Yllästä ja lomaa!

tiistai 4. joulukuuta 2012

Kokkariasua


Rento cocktail-tilaisuus, joten en viitsinyt pukea jakkupukua päälle. Synttärikoru pääsi ensimmäistä kertaa tositoimiin ja luottokorkkarit toimii aina.

maanantai 3. joulukuuta 2012

Vintage Westö

Näissä tunnelmissa Norwegianin kyydissä kohti Tukholmaa.